Askelten ääni tavoittaa korvani jo nyt vaikka ne ovat
käytävän toisessa päässä. Askelten määrästä pystyn laskemaan oman elämäni
viimeiset sekunnit. Hitaasti mutta varmasti askeleet lähestyvät minua, vaikka
tiedän että kohta on minun loppuni, en siltikään panikoi, mieti piiloutumista
tai koita karata. Koska tiedän askeleiden kuitenkin tulevan aina minua kohti
päättämään päiväni, en jaksa enää pakoilla jo päätettyä kohtaloani. Voimani
riittävät enää miettimään entistä elämääni jonka takia olen tässä. Oma vika se
oli, ei kenenkään muun. Askeleet ovat
pysähtyneet oveni taakse, varmasti hänkin tarvitsee aikaa kohtaamaan minut, niin
kuin minä oman peilikuvani kohtaamiseen. Oven kahva painuu alas ja minä suljen
silmäni.
~~ pieni raapale~~
